Avainsana: rentoutuminen

ÄÄNIMALJARENTOUTUKSESTA APU KIPUTILOIHIN

Lähtötilanne

Asiakkaan lähtötilanne oli tuttu monille – pitkittynyt hartiaseudun jumitila, joka vaihteli epäkäslihaksen, ylimmän niskanikaman ja lapojen alapuolisten lihasten välillä. Hieronta ja refleksologia toivat hetkellistä helpotusta, mutta jännitykset palasivat melko pian hoitojen jälkeen.

Jo aikaisemmin asiakas oli kokeillut ryhmämuotoista äänimaljarentoutusta, mutta nyt hän halusi testata yksilöllistä rentoutusta ja sitä, miltä maljojen sointi tuntuu keholla

Ensimmäinen äänimaljarentoutus

Asiakas saapui ensimmäiseen yksilölliseen äänimaljarentoutukseen avoimin mielin. ”Ajattelin, että jos muuta hyötyä ei ole, saan ainakin hetken aikaa itselleni”, hän kertoi. Rentoutuksen lopussa, viiden minuutin hiljaisuuden aikana hän nukahti.

”Tuntui kuin joku olisi käynyt öljyämässä hartiaseudun nivelet sisältäpäin.”

Yllättäen, kaksi päivää rentoutuksen jälkeen, hartiajännitykset olivat täysin poissa.

Hän kuvaili tilannetta näin: ”Tuntui kuin joku olisi käynyt öljyämässä hartiaseudun nivelet sisältäpäin.” Tämä vaikutus kesti yli viikon ja vaikka työasennot ajoittain palasivat huonommiksi, asennon korjaaminen riitti – jumit eivät enää palanneet.

Ensimmäisestä käynnistä oli kulunut puolitoista kuukautta, ja vaikka hartiaseudun jumit olivat pysyneet poissa, asiakas kärsi edelleen pakaralihaksen oireista.

Toinen rentoutuskerta

Asiakas päätti palata rentoutukseen, tällä kertaa keskittyen pakaralihakseen, johon hieronta ei ollut päässyt ”käsiksi”. Oikean jalan pakaralihas oireili erityisesti aamuisin, jolloin kävely oli toispuoleista, kuin jalka olisi ollut puuta. Vaikka oireet hälvenivät päivän mittaan, ne palasivat aina pidemmän istumisen jälkeen.

Tällä kertaa asiakas nukahti maljojen soidessa keholla. Kuten aiemmin, rentoutuksen vaikutukset alkoivat tuntua parin päivän jälkeen. Vaikka pakara ei ollut täysin oireeton, se oli huomattavasti parempi, ja hän koki tarvitsevansa mahdollisesti vielä yhden rentoutuskerran saadakseen täyden hyödyn.

”Minulle rentoutus selvästi toimi ja aion käydä jatkossakin”

Äänimaljarentoutuksen vaikutukset olivat olleet asiakkaalle selkeästi positiivisia ja pitkäkestoisia.

”Suosittelen äänimaljarentoutusta kaikille,” hän sanoo. ”Menkää kokeilemaan avoimin mielin. Jokainen rentoutus on erilainen riippuen siitä, mihin kehonosaan keskitytään, ja vaikutukset voivat vaihdella – jokainen keho ja kerta ovat erilaisia”.


Äänimaljarentoutusta ei tarvitse suorittaa

Anna itsellesi lupa vain olla – ilman tavoitteita ja suorituspaineita

Olemme tottuneet elämään maailmassa, jossa tavoitteet ja velvollisuudet hallitsevat arkea. To-do -listat tuntuvat loputtomilta, ja päivät täyttyvät velvollisuuksista. Työelämässä ja henkilökohtaisessa elämässä etsitään jatkuvasti tehokkuutta ja ”oikeaa” tapaa tehdä asioita. Tämä mentaliteetti siirtyy helposti myös rentoutumiseen, jolloin alamme tiedostamattakin suorittaa sitä.

Kun tulet äänimaljarentoutukseen, ensimmäinen ajatus saattaa olla: ”Mitä minun pitäisi tehdä? Kuunnellaanko vain ääniä vai kuuluuko tässä suorittaa jotain?” Tämä on täysin luonnollinen reaktio – olemmehan tottuneet siihen, että jokaiseen toimintaan liittyy ohjeita ja tavoitteita.

Äänimaljarentoutuksessa ei kuitenkaan ole oikeaa tai väärää tapaa. Aluksi kerron aina osallistujille, että sinun ei tarvitse saavuttaa tiettyä rentouden tilaa tai ”onnistua” siinä. Saat yksinkertaisesti luvan vain olla. Kuunteletko ääniä vai annatko ajatusten vaeltaa, kaikki on sallittua.

Suorittaminen estää rentoutumisen

Kun elämässä on jatkuvasti tarve tehdä asiat ”oikein”, syntyy painetta ja suorittamisen pakkoa. Tämä saattaa siirtyä jopa rentoutumiseen, jossa tarkoituksena olisi nimenomaan päästä irti paineista ja tavoitteista. Rentoutushetkessä, kuten äänimaljarentoutuksessa, kontrollin tarve voi estää päästämästä irti ja rentoutumasta aidosti.

Mitä tapahtuisi, jos seuraavalla kerralla menisit rentoutukseen ilman ennakko-odotuksia? Jos vain antaisit itsellesi luvan olla, ilman minkäänlaisia vaatimuksia tai velvoitteita? Tämä voi olla yllättävän vapauttava kokemus. Ihmettelet ehkä, miten hyvältä tuntuu, kun ei tarvitse pyrkiä mihinkään tai suorittaa mitään.

Lupa vain olla

Lupa olla ilman suorituspaineita auttaa irrottautumaan kiireestä ja arjen hulinasta. Tämä on tärkeää hyvinvoinnille ja palautumiselle. Rentoutuminen ilman suorittamista ei tarkoita passiivisuutta, vaan se tarjoaa mahdollisuuden palautua syvemmällä tasolla. Se on hetki, jossa annat itsellesi luvan olla läsnä, mutta et aseta itsellesi vaatimuksia.

Äänimaljojen ja gongin äänivärähtelyt sekä niiden luonnollinen rytmi auttavat mieltä ja kehoa rauhoittumaan. Parasta on, että tässä ei voi epäonnistua. Voit antaa itsesi vain olla ja nauttia hetkestä.

Rentoutumisen ei tarvitse olla suorittamista. Se on tilaisuus päästää irti.