Roihahduksen voima on todistettu – voimaa elämän muutokseen

Olen saanut kulkea hienon matkan asiakkaani rinnalla ja luvan jakaa tämän tarinan kanssanne.

Lähtötilanne

Asiakkaani oli noin 50-vuotias työelämässä oleva nainen, jolla oli epävarma olo kehoonsa liittyen. Lievä ylipaino oli muuttunut hänen ajatuksissaan toiveeksi vähintään kahdenkymmenen kilon laihtumisesta ja seuraelämä oli jäänyt vähiin. Ystäviä oli, mutta heidän kanssa ei juurikaan tullut pidettyä yhteyttä. Elämä oli ajoittain jopa yksinäistä ja työ suorittavaa. Asiakkaani päällimmäinen ajatus oli, että kaikki olisi paremmin, jos hän saisi laihdutettua.

Valmennus

Valmennuksen aikana käydyissä keskusteluissamme lähdimme kohta kohdalta kartoittamaan asiakkaani elämäntilannetta ja elintapoja. Ilmeni, että asiakas kärsii lähes päivittäisestä migreenistä. Hän oivalsi, että ehkä se onkin ylipainon sijaan syy eristäytymiselle, yksinäisyydelle ja ehkä jopa kertyneelle ylipainollekin. Päivittäinen päänsärky ei missään nimessä ole normaalia, mutta koska sitä oli ollut jo niin kauan, niin hän oli jo luopunut ajatuksesta, että siitä voisi päästä eroon. Valmennuksen tavoitteeksi ei otettukaan laihtumista, vaan migreenin väheneminen. Asiakas oli avoin ja valmis muutokseen. Tapasin asiakkaani kuusi kertaa. Valmennuksen aikana asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. 

Lopputulos

Kuuden tapaamiskerran jälkeen asiakas muuttui askeleittain aktiiviseksi ihmiseksi: piipahti ensin kahvilaan istumaan, sitten teatteriin ystävän kanssa ja kaiken pikkuhiljaa lisääntyneen aktiivisuuden ansiosta painokin tipahti neljä kiloa. Asiakas koki olevansa energisempi, jaksavansa enemmän kuin ennen ja vaikutusmahdollisuuksiensa parantuneen myös työelämässä. Töissä hän tunnisti ja muutti suhtautumistapaansa hankaliin ja energiaa imeviin ihmisiin. Asiakas aktivoitui myös pitkään harkinnassa olevien isojen muutosten kanssa ja vaihtoi asuntoa ja autoansakin. Hän otti terveysasiat tarkkaan syyniin ja osti itselleen myös lukulasit ja sai myös migreeninsä vähenemään huomattavasti hoitamalla lääkityksen kuntoon pätevän neurologin kanssa.

Hyvinvointivalmennuksen onnistumiset perustuvat valmennettavan omiin oivalluksiin, joiden avulla asiakas voimaantuu harppaamaan isojakin loikkia eteenpäin. Asiakas pääsee ajatuksiinsa juurtuneista möröistä eroon ja matkalle kohti onnistumisia. Valmentajan tehtävä on ohjata oikealle polulle ja kannustaa asiakasta vierellä lempeästi kulkien.

Millaisen elämän sinä haluat?

Ota yhteyttä!

Päivi Roiha 040 743 0799
paivi(at)roihahdus(piste)fi