Roihahduksen voima on todistettu – voimaa elämän muutokseen

Olen saanut kulkea hienon matkan asiakkaani rinnalla ja luvan jakaa tämän tarinan kanssanne.

Lähtötilanne

Asiakkaani oli noin 50-vuotias työelämässä oleva nainen, jolla oli epävarma olo kehoonsa liittyen. Lievä ylipaino oli muuttunut hänen ajatuksissaan toiveeksi vähintään kahdenkymmenen kilon laihtumisesta ja seuraelämä oli jäänyt vähiin. Ystäviä oli, mutta heidän kanssa ei juurikaan tullut pidettyä yhteyttä. Elämä oli ajoittain jopa yksinäistä ja työ suorittavaa. Asiakkaani päällimmäinen ajatus oli, että kaikki olisi paremmin, jos hän saisi laihdutettua.

Valmennus

Valmennuksen aikana käydyissä keskusteluissamme lähdimme kohta kohdalta kartoittamaan asiakkaani elämäntilannetta ja elintapoja. Ilmeni, että asiakas kärsii lähes päivittäisestä migreenistä. Hän oivalsi, että ehkä se onkin ylipainon sijaan syy eristäytymiselle, yksinäisyydelle ja ehkä jopa kertyneelle ylipainollekin. Päivittäinen päänsärky ei missään nimessä ole normaalia, mutta koska sitä oli ollut jo niin kauan, niin hän oli jo luopunut ajatuksesta, että siitä voisi päästä eroon. Valmennuksen tavoitteeksi ei otettukaan laihtumista, vaan migreenin väheneminen. Asiakas oli avoin ja valmis muutokseen. Tapasin asiakkaani kuusi kertaa. Valmennuksen aikana asiat alkoivat loksahdella kohdalleen. 

Lopputulos

Kuuden tapaamiskerran jälkeen asiakas muuttui askeleittain aktiiviseksi ihmiseksi: piipahti ensin kahvilaan istumaan, sitten teatteriin ystävän kanssa ja kaiken pikkuhiljaa lisääntyneen aktiivisuuden ansiosta painokin tipahti neljä kiloa. Asiakas koki olevansa energisempi, jaksavansa enemmän kuin ennen ja vaikutusmahdollisuuksiensa parantuneen myös työelämässä. Töissä hän tunnisti ja muutti suhtautumistapaansa hankaliin ja energiaa imeviin ihmisiin. Asiakas aktivoitui myös pitkään harkinnassa olevien isojen muutosten kanssa ja vaihtoi asuntoa ja autoansakin. Hän otti terveysasiat tarkkaan syyniin ja osti itselleen myös lukulasit ja sai myös migreeninsä vähenemään huomattavasti hoitamalla lääkityksen kuntoon pätevän neurologin kanssa.

Hyvinvointivalmennuksen onnistumiset perustuvat valmennettavan omiin oivalluksiin, joiden avulla asiakas voimaantuu harppaamaan isojakin loikkia eteenpäin. Asiakas pääsee ajatuksiinsa juurtuneista möröistä eroon ja matkalle kohti onnistumisia. Valmentajan tehtävä on ohjata oikealle polulle ja kannustaa asiakasta vierellä lempeästi kulkien.

Millaisen elämän sinä haluat?

Ota yhteyttä!

Päivi Roiha 040 743 0799
paivi(at)roihahdus(piste)fi

Asiakaskokemuksia Roihahduksesta

Asiakaskommentteja yksilövalmennuksista sekä TreStartin ja Uratehtaan Tsemppiä työnhakuun -hyvinvointivalmennuksista työnhakijaryhmille.

”Päivi, suuret kiitokset tästä valmennuksesta! Olet todella innostava valmentaja ja toit mukanasi harjoituksia, jotka saivat meidät pohtimaan asioita uusista näkökulmista.” Arto L.

”Minulle tarjoutui mahdollisuus osallistua Päivin järjestämälle henkilökohtaisen hyvinvoinnin valmennuskurssille. Yllätyin positiivisesti jo heti alkuvaiheessa siitä, miten uutterasti Päivi selvitteli taustoja ja tarjosi omia ideoitaan minulle sopivien, terveyttä edistävien vaihtoehtojen ja ratkaisujen löytymiseksi. Asioiden tuputtamisesta ei ollut tietoakaan, vaan valmennuksessa kaikki muutosta edistävät valinnat tehtiin huomioiden aikaisemmat mieltymykset ja niistä parempien vaihtoehtojen korostamiseen toki uudet ideat huomioiden. Aikataulu oli joustava ja muutoksille löytyi aina mahdollisuuksia. Päivin luontainen energisyys, positiivisuus ja iloinen asenne kaikkeen tekemiseen teki valmennukseen liittyvistä tapaamisista mukavan leppoisia. Ilmapiirin myötä valmennukseen liittyvistä asioista oli helppo ja jopa mukava keskustella. Kokonaisuuteen ja ennen kaikkea saavutettuihin tuloksiin olen erittäin tyytyväinen. Useat valmennuksen aikana opitut vinkit ovat edelleen mielessä ja käytössä arjen jokaisena päivänä pysyvinä muutoksina.” Kari S.

“Päivi is an excellent wellness coach and mentor with a positive attitude. She has created a good relaxed and open atmosphere to the whole training group and given lots of ways how to utilize different ways and means of improving each individuals personal capabilities and strengths. Päivi has also taught how to use mental resources in different situations in a best possible way. I can warmly recommend Päivi’s expertise in wellness coaching and mentoring, she is a very positive person to work with.” Sami S.

”Kiitos Päivi, valmennus oli ehdottomasti hyvä ja antoisa positiivisen ilmapiirin ja hyvien kuuntelijan taitojesi vuoksi, joita oivallisesti käytit esim. valitessasi tehtäviä. Asiat etenivät johdonmukaisesti ja minulla oli levollinen olo valmennuksessasi. Osaat ottaa asiakkaat yksilöinä, koin että minua kuunnellaan ja todella halutaan auttaa. Mahtava tunne!” Sari J.

”Päivin tarjoaman valmennuksen avulla sain selvitettyä sotkuisia ajatuksia päässäni ja pääsin tavoitteeseen lyhyessä ajassa. Valmennuksessa oivalsin, ettei ole väliä mitä muut ajattelevat siitä mitä minä omassa elämässäni teen. Päivi on aidosti kiinnostunut valmennettavan asioista ja ajatuksista. Hän käy kiinni ongelman ytimeen ja kaivaa yllättäviäkin asioita esiin, joita ei ole tullut itse ajatelleeksi. Rauhallisesta puhetavasta tulee tunne, että kiireen keskellä on pakko pysähtyä ja keskittyä tähän hetkeen.” Tuulia P.

”Kiitos Päivi, koin valmennuksesi erittäin hyödylliseksi! Kävimme käsiksi asioihin hieman uudelta näkökannalta. Myös vertaistuki oli ehdottoman tärkeää. Olet huipputyyppi ja voin vilpittömästi suositella Roihahduksen valmennusta muillekin työnhakijoille.” Maarit S.

”Mukavaa, vähän erilaista sparrailua ja vertaistukea työnhakuun. Kiitos.” Tiina N.

”Sain mahdollisuuden tutustua Päivin tarjoamaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointivalmennukseen. Päivin tapa valmentaa on positiivinen ja kuunteleva. Päivillä on käytössä monipuoliset menetelmät, joita hän käyttää ammattitaitoisesti. Päivi on mahtava tsemppaaja ja omaa erittäin hyvän ihmistuntemuksen. Valmennuksen avulla ajatustapani muuttui monella saralla sekä opin tunnistamaan omia mahdollisuuksiani ja tarttumaan tuumasta toimeen oivallusten kautta.” Maija K.

“Thank you Päivi for this opportunity, It was really helpful to talk through things with you and the rest of the group and it gave me new ideas and insights for the job search.” Caroline B.

”Kiitos Päivi, oli mukava olla mukana, sinä osaat olla läsnä ja kuunnella. Saimme uusia oivalluksia, iloa, mukavaa yhdessäoloa ja mukana oli tekemisen meininkiä. Taas uusin silmin eteenpäin!” Tiina V.

”Ihanaa vertaistukea ja asioiden pureksintaa. Olet Päivi oikeassa työssä, sillä osaat tukea yksilöitä juuri heidän omissa tavoitteissaan ja sinulla on eteenpäin vievä ote. Hyvää jatkoa sinulle!” Kati Y.

Miksi minusta tuli hyvinvointivalmentaja

Päivi Roiha

Haluan auttaa ihmisiä tilanteissa, joista minä olen joutunut selviytymään yksin. Kerron sinulle tarinani, miksi minusta tuli hyvinvointivalmentaja.

Vuonna 2007 minulla diagnosoitiin krooninen nokkosihottuma, joka on viheliäs kutinaa aiheuttava ihosairaus. Kokovartalokutinani hoitoon lääkäri määräsi antihistamiinia, jota vedinkin tupla-annoksina. Vuoden tuskailun jälkeen päätin tutkia, olisiko minulla mitään muuta vaihtoehtoa lääkkeille ja aloitin muuttamaan omaa ruokavaliotani. Tasapainoisen ja säännöllisen ruokavalion avulla sain helpotusta ihottumalleni ja pystyin jättämään antihistamiinit pois. Uuden ruokavalion myötä tunsin saavani myös enemmän energiaa jokaiseen päivääni.

Olin onnellinen elämäni laadun paranemisesta ja innoissani ruokavalion parantavasta voimasta. Halusin oppia siitä enemmän ja vuonna 2014 suoritin Ravitsemustieteiden perusteet -koulutuksen, jossa opiskelin ravitsemuksesta ja terveyden edistämisen merkityksestä.

Vuosi 2015 oli minulle menetysten, stressin ja uupumuksen vuosi. Hoidin omaa hyvinvointiani kolmen hyvinvoinnin kivijalan avulla: säännöllisellä ruokavaliolla sekä fyysisen aktiivisuuden ja levon tasapainolla. Näiden lisäksi ympärilläni oli ihmisiä, joille pystyin puhumaan ja avautumaan. Kuuntelijoita, jotka eivät tuominneet, vaan olivat minulle läsnä ja tukena. Meillä jokaisella on oikeus olla heikko, ja kun annoin itselleni luvan olla haavoittuva, osasin hakea apua ja tukea muualta. Siihen saakka olin ajatellut, että kaikesta täytyy selviytyä yksin. Avun pyytäminen, ongelmista avautuminen ja tunteiden läpikäyminen auttoivat minua pääsemään jaloilleni ja tajusin olevani elämäni käännekohdassa.

Roihahdus, joka muutti elämäni

Lokakuussa 2015 aloitin kouluttautumisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin valmentajaksi (PTCA® Health Coach) PT Coaching® Academyssä (PTCA©). Heti ensimmäisen koulutusviikonlopun aikana minulle aukesi ihan uusi maailma. Koulutuksen sisältö oli hyvin kokonaisvaltaista ja ihminen nähtiin osiensa summana.

Opin uusia keinoja ihmisten auttamiseen ravintoasioissa, fyysisen aktiivisuuden kannustamisessa sekä henkisen hyvinvoinnin tukemisessa. Suoritin myös Mental Trainer -koulutuksen, joka syvensi taitojani henkisen hyvinvoinnin valmentamisesta. Peilasin kaiken oppimani omiin kokemuksiini ja asiat loksahtivat paikalleen. Tiesin, että näitä samoja loksahduksia pystyn valmennettavillenikin tarjoamaan. Roihahdin melkein ilmiliekkeihin, kun tajusin haluavani tehdä juuri tätä!

18 vuoden työurani ICT-alan tietotyöläisenä tuli määränpäähänsä heinäkuussa 2016. Työyhteisössäni näin ja koin, miten kuormittava aivotyö, stressi, liikkumattomuus, epäsäännöllinen syöminen ja heittelehtivä vuorokausirytmi vaikuttavat ihmisen fyysiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Tehokkuusvaatimukset ovat kovia ja aikataulu- sekä suoristuspaineiden alla muuten tunnollinen ihminen laiminlyö sen tärkeimmän asian eli itsestään huolehtimisen. Jokainen pystyy oikeasti vaikuttamaan omaan hyvinvointiinsa, kunhan päättää ottaa siitä itse vastuun.

Olen jo vuosia tiennyt simppelin reseptin pahoinvoinnin ennaltaehkäisyyn ja hyvinvoinnin ylläpitoon: tasapainoinen ravinto, säännöllinen unirytmi ja energiaa antava fyysinen aktivisuus. Resepti kuulostaa helpolta, mutta sen soveltaminen omaan elämään ilman tukea ja kannustusta on kaikkea muuta kuin helppoa. Nyt minulla on yritykseni Roihahdus ja haluan auttaa sinua löytämään sytytyslangan omaan elämääsi ja saada sen roihahtamaan.